sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Possubloggaus


Laumaamme saapui uusi vahvistus. Possuneidit saivat sulhasen. Uusi sulho on hyvin hurmaava ja suloinen herrasmies ja hänet ristittiin Jortsuksi, koska herra teki hyvin nopeasti ja miehekkäästi selväksi neideille, että kuka hän on ja miksi hän on meille tullut.

Jortsu on ehta ja aito villisika, joka saapui meille Juupajoen villisikatarhalta. Ajatus, miksi ostimme kesysikaneideille villin sulhon, tuli ihanalta eläinlääkäriltämme. Nykyinen kesysikahan on melko trimmattu otus, joka ei mielestämme täydellisesti vastaa luomutuotannon eettisiä vaatimuksia. Odotamme risteytysporsailta paksumpaa karvapeitettä jo ensimmäisessä polvessa, seuraavassa polvessa toivottavasti  myös villisialle tyypillistä pohjavillaa sekä ensimmäisen polven tyttöjen kasvaessa emakoiksi, hieman pienempää pahnuekokoa. Pienempi pahnuekoko lisää emakkojen kestävyyttä. Myös parempi laidunrehun käyttökyky sekä porsimishelppous on ehdottomasti villisian positiivisia puolia. Risteytyksellä saadaan myös risteytyselinvoimaa, kun geeniperimä levenee.
Villisian ja kesysian risteytyksiä on 90-luvulla ollut Urjalassa Honkolan Kartanossa ja tilanhoitajalta saamani kokemukset ja näkemykset olivat positiivisia. Myös muutamllta kuluttajilta olen saanut palautetta, että risteytyspossun liha on aivan loistavaa. Mielenkiinnolla siis odotamme, kuinka söpöjä vauvoja kesällä syntyy, miten vauvat varttuvat ja kun joulukuu koittaa, kuinka maukkaita kinkkuja saamme toimittaa asiakkaiden joulupöytiin. :)
Jortsu ulkoilee
Jortsun saapumisen lisäksi olemme pian parin viikon ajan ulkoiluttaneet possuja koiran avulla. Paimenkoirani kouluttaja Kaisa kävi ensin aloittelemassa ja ohjeistamassa possujen koirauksessa ja nyt olemme itsenäisesti opiskelleet asiaa lisää. Päästän possut lähes joka päivä vapaaksi mäelle,  koira pitää possut laumana ja vie kuljeskelemaan pellolla ja tutkimaan/tonkimaan lunta. Neitien mielestä lumi on ihanaa, ihan kuin mehujäätä imeskelisi. Jortsu suhtautuu lumeen huomattavasti maltillisemmin kun Juupajoella ollessaan talviset materiaalit tulivat tutuiksi. Possujen ulkoillessa ruokakaukalo siivotaan ja jaetaan uudet ruuat. Kun siivoukset ja jaot on tehty, Patu-hovimestari käy ilmoittamassa herrasväelle että pöytä olisi katettu ja sopii siirtyä sisätiloihin. Possut kipittelevät tyytyväisenä katettuun pöytään Patun pitäessä perää, ettei kukaan villiinny harhateille.

Loppuun vielä valtavan kokoinen kiitos Juupajoen Villisikatarhan Minnalle ihanan sulhon valinnasta ja lukijoille vinkiksi: kannattaa ehdottomasti käydä lähimmällä villisikatarhalla tutustumassa millaisissa olosuhteissa villipossut elävät.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Shokkikuvia ja ”shokkikuvia”


Jaa, taas on tullut aika julkaista joulutraditioksi muodostuneen Oikeutta Eläimille –järjestön kuvia sikatiloilta. Näin tuottajan näkökulmasta tunnelmat ovat kovin ristiriitaiset. Joukossa oli todella järkyttäviä kuvia suomalaisista possuloista, mutta myös kuvia tilanteista, joille ei voi mitään. Esimerkiksi kuolleena syntyneet porsaat: valitettava asia on, että porsaita syntyy kuolleena. Edes eläinlääkärin läsnäolo ei tilannetta pelasta. Ihan millä tahansa eläimelle synnytys voi mennä pieleen ja mitä enemmän jälkeläisiä syntyy kerralla, sitä suurempi riski on, että joku ei selviäkään synnytyksestä. Tässä voidaan toki kritisoida possujalostusta: auttaisiko pienempi pahnuekoko kuolleisuuteen? Nythän suosiossa ovat suuria pahnueita tuottavat emakot.
 Enkä oikeastaan osaa nähdä siinäkään mitään kamalaa, jos emakko porsii iltayöstä eikä kuolleita porsaita viedä heti porsituksen jälkeen raatokonttiin. Kunhan kuolleet poistetaan edes karsinasta käytävälle ja viedään raatokonttiin aamulla.

Pahaa teki katsoa joitakin videoita, joissa eläimillä selkeästi oli kamalat oltavat useammasta kohdasta kuvattuna. Eläinten pahoinvoinnin lisäksi mieleen pyrkii ajatus, kuinka huonosti tilan isäntä/emäntä voi? Sianliha on halvempaa kuin koskaan ja kun possujen pitokin on yritystoimintaa, siitä pitäisi saada itselleen edes joltinenkin palkka. Tällä hetkellä ”teollisuuspossu”puolella tilanne vaan taitaa olla se, että jokainen saparo tuottaa tappiota. Kuvat syyllistävät voimakkaasti yksittäisiä tuottajia, vaikka syyttävän sormen pitäisi mieluummin osoittaa kauppaa ja teollisuutta. Teollisuuden edustajan suusta on kuultu mm. seuraavaa: me laskemme nyt lihan hintaa, mutta ei hätää. Voit tuottaa enemmän ja tehokkaammin meille raaka-ainetta niin käteen tuleva raha pysyy samana. Tuotannon volyymia lisätään, työt lisääntyvät mutta tulos ei parane eikä siten pysty esimerkiksi palkkaamaan ulkopuolista työvoimaa, ostamaan työtä helpottavia koneita tai edes lähtemään tilan ulkopuolelle lomailemaan. Valitettavasti maatalousyrittäjäkin on vain ihminen ja kun ihmisen päälle kasataan liikaa paineita, siitä kärsivät ihmisen lisäksi myös eläimet. Myös tuottajayhteisö on haastava: ongelmista/väsymyksestä/masennuksesta vaietaan, jotta toiset tuottajat eivät löisi leimaa ongelmissa räpisköivän tuottajan otsaan. Jos luovut eläimistä, helposti osoitetaan sormella: ei sitten jaksanut, laiska ihminen. Eikä eläimistä luopuminen yleensä ole tuottajalle helppoa, jos on koko ikänsä tehnyt töitä niiden kanssa ja niiden vuoksi.

Joukossa oli myös kuvia, joilla ehkä pystyy shokeeraamaan kuluttajaa, jolla ei ole minkänlaista kosketusta sikatalouteen. Esimerkiksi sairaskarsina kuvat: kyllä, possutkin sairastavat ja eettisiin tapoihin kuuluu, että sairas yksilö otetaan terveiden joukosta sairaskarsinaan, jossa sitä on helpompi hoitaa eivätkä terveet possut pääse pahentamaan tilannetta. Ja sairaskarsinasta saa pahannäköisiä kuvia. Esimerkiksi tyrän syntyyn ei pysty vaikuttamaan. Hännänpurentaa voidaan ehkäistä virikemateriaaleilla. Molemmissa tapauksissa possu kuuluu sairaskarsinaan, ekassa tapauksessa ihminen ei voi ongelmalle mitään, mutta toisessa voi.

En halua puolustella eläinten huonoa kohtelua mistään suunnasta. Kaiken kaikkiaan huonosti voiva eläin on yleensä monen tekijän summa ja siinä yhtälössä on väärin osoittaa yksittäistä tuottajaa sormella. Koko alkutuotanto-teollisuus-kauppaketjut –järjestelmä on sairas. Ja ainoa, joka pystyy sairasta järjestelmää muuttamaan, on kuluttaja.

                                                KUVAKULMIA

Onnellinen possu

Onneton possu?
Yleiskuva possulasta (anteeksi heikko kuvanlaatu, kameras kauko-objektiivi, niin jouduin ottamaan yleiskuvan kännykällä ja kännykän linssi oli vähemmän puhdas)






Kuvasarja on meidän possulasta possujen laidunkauden päätyttyä.
Ekassa kuvassa possu on tomerana makuualueella menossa ruokailemaan.
Toisessa kuvassa häiriköin possun vessahetkeä (anteeksi siitä), jotta sain  tarkoitushakuisesti likaisen kuvan. Kolmannessa kuvassa on yleiskuva possulasta. Keskellä on makuualue johon talven aikana muodostuu lämmittävä kuivikepatja. Tai oikeastaan patja lämmittää nyt jo, kun kompostoituminen on alkanut. Possut ovat lajityypilliseen tapaan valinneet reuna-alueet vessakseen, johon kuiviketta levitellään harvemmin. Viereeni jää ruokintakaukalo, jossa on aina ruokaa sekä vesikuppi. Karsinan pinta-ala on 110 neliötä ja possuja on tällä hetkellä 30. Joulukuun alussa possupojat lähtevät teuraaksi ja 10 emakonalkua saavat sulhasensa kanssa koko tilan käyttöönsä. Kun kevät koittaa, odotamme syntyväksi pieniä saparohäntiä ja kun pikkuisten elämän alkuunlähtö on varmistettu, koko lauma päästetään laitumelle kesäksi. Porsitushäkkejä emme siis käytä, mutta tarpeen vaatiessa jaamme tilan 10 neliön karsinoihin, jotta jokaisen possupienokaisen elämä on turvattu. 

tiistai 20. syyskuuta 2011

Melkoista myllerrystä

Eilisessä Turun Sanomassa oli juttu meidän "julkkistipuistamme" ja Maaseudun Tulevaisuudessa tanskalaisesta kollegastamme. Toisaalta on ihanaa, että media ja sitä kautta kuluttajat kiinnostuvat vaihtoehtoisista tavoista tuottaa, mutta toisaalta tämä mediamylläkkä on melko haasteellista meille. Olemme kuitenkin vain tavallisia "tallukkaita", jotka rakastavat eläimiä ja työtään ja siihen työhön ei ole aiemmin kuulunut julkisuus.


Possulaidun ennen ja jälkeen laidunnuksen
Myllerrystä on ollut myös possulaitumella. 
Töpselikärsämme tekivät ensimmäisestä 
hehtaarin lohkostaan varsin selvää ja nyt heillä 
on uusi hehtaari selvitettävänään. Meillä vierailleille Eviran ja Ely-keskuksen edustajillekin hihittelin, että meillä on varsin ekologinen juolavehnän torjuntakoneista, joka myös muokkaa maata hyvin tehokkaasti. Jos joku vielä tämän kuvan jälkeen on sitä mieltä, että possu ei kaipaa tongittavakseen kuin muutaman kourallisen olkea, niin en voi kuin ihmetellä.

Minun on pitänyt pitkään kirjoittaa tänne toiminnastamme myös ekologisuuden ja biodiversiteetin näkökulmasta. Elokuun puolen välin aikoihin postissa saapui mielenkiintoista luettavaa:
nimittäin TEHO-hankkeen raportteja osat 3 ja 4. Välimaan Tilakin osallistui Tehoa maatalouden vesiensuojeluun -hankkeeseen. Hanke toteutettiin Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueella, mutta pääsimme pirkanmaalaisina kuitenkin mukaan, koska asumme järven rannassa ja järvi kuuluu Kokemäenjoen vesistöalueeseen. Lisäksi meillä on viljelyä myös Satakunnan puolella. Hanke oli mielenkiintoinen, opimme paljon uutta ja kaiken lisäksi saimme oman Ympäristökäsikirjan.

Osallistuminen hankkeeseen lähti siitä, kun haimme ympäristölupaa nykyistä isommalle nautamäärälle,  jolloin eräät tahot huolestuivat lähijärvemme tilasta. Niinpä olemme tehneet kohtuullisen runsain määrin taustatutkimusta oman tilamme ravinneasioista. Taustatutkimukseen kuului mm. että Salaojakeskuksen miehet mittasivat gps-laitteilla tilakeskuksemme ympärillä olevien maastojen kaatosuunnat ja -summat. Mittaukset tehtiin 6 metrin silmukalla ja saimme mittauksista kartat, jotta tiedämme pintavesien valumasuunnat. Pyynnöstämme ympäristölupaan tuli mm. ehto vesinäytteiden vuosittaisesta otosta kolmesta tarkkailupisteestä rantavyöhykkeeltämme. Näin sekä viranomaiset, järven tilasta huolestuneet ja ennen kaikkea me itse pystymme olemaan tarkkana, ettemme vahingossakaan vahingoita meille tärkeää järveä. Tilamme ja järvi on mieheni vanhempien perintö meille ja me haluamme jättää tilan ja järven perinnöksi omille lapsillemme samassa kunnossa kuin otimme sen vastaan edelliseltä sukupolvelta.

Sarvikuonokas
Laajempaa ympäristölupaa haimme, koska haluamme omalta osaltamme vaikuttaa suomalaisten kulutuskäyttäytymiseen tarjoamalla laadukasta luomulihaa vastaamaan kasvavaan kysyntään. Suomen tilakoko on kasvanut koko EU:hun liittymisen jälkeisen ajan osittain johtuen kannattavuuden heikentymisestä, osittain suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtymisestä. Tosiasia on, että jos kuluttajat tahtovat syödä suomalaista ruokaa, tilakokojen on pakko kasvaa. Tilakoon kasvu ei kuitenkaan mielestämme vaikuta eläinten hyvinvointiin, kun ryhmät pidetään maltillisen kokoisina, eri arvoiset yksilöt eri laumoissa ja jokaiselle yksilölle suodaan lajinmukaiset käyttäytymismahdollisuudet. Näin ollen mekin laidunnamme enenevissä määrin nautojamme etälaitumilla, jolloin eläimet saavat pidemmän laidunkauden ilman lisäruokintaa ja laidunpaine pysyy rantalaitumilla maltillisena. Rantalaitumia laidunnamme, koska se lisää rantojen monimuotoisuutta ja näkyy mm.varpusten viihtymisenä tilallamme. Myös monenlaista pikkumönkijää löytyy rantaniityiltä. Ylläoleva mönkijäinen oli matkustanut housunlahkeessani meille sisälle ja oli sen verran komia otus, että oli pakko napata kuva. Sarvikuonokas ei tällä hetkellä ole kovinkaan harvinainen, mutta komposti- ja lantakasojen ystävänä myös laiduntavien eläinten ystävä. Myös sarvikuonokkaan toukkia tontillamme esiintyy ja pahoin pelkään, että sarvikuonokaskin muuttuu pikkuhiljaa harvinaisemmaksi koska toukan kehitys munasta kuoriaiseksi kestää kolmesta viiteen vuotta.

Tiput laitumella

Hupsista keikkaa. Onpas sitten jäänyt edellinen blogikirjoitus julkaisematta. Ao. tekstin olen siis kirjoittanut 14.8.


Taas on vierähtänyt hetki edellisestä bloggauksesta, tällä kertaa syynä ukkonen ja nettikatko.

Lauantain Aamulehdessä ja Satakunnan Kansassa oli juttu meidän tipuistamme ja sekä Facebookin että sähköpostin välityksellä on tullut yhteydenottoja melko mukavasti. On siis varmasti aika päivittää tännekin että missä nyt mennään.

Tiput ovat nyt 6-viikkoisia ja suurimmat heistä ovat olleet jo parisen viikkoa laiduntarhoissa. On ollut hauska huomata, kuinka tipujen kasvu on kiihtynyt  laitumelle pääsyn jälkeen ja aktiivisuuskin on lisääntynyt, vaikkei sisälläpitokautenakaan heitä voinut aktiivisuuden puutteesta syyttää. Mutta selväähän on, että kyllä apilapelto on paljon hauskempaa kuopsuteltavaa kuin turvepohja.

Vielä yksi tipuerä on sisätiloissa, mutta huomenna hekin pääsevät ulos. Olemme punninneet tiput ennen laitumelle laskua keittiövaa'alla, koska öiden viiletessä täytyy olla jo pikkuisen elopainoa, jotta pystyy varaamaan lämpöä riittävästi. Kun porukan isoimmat ovat päässeet ulkotarhoihin, sisälle jääneiden pienempien kasvu on parantunut.
Tipuissa on siis selkeästi hitaammin kasvaneita ja nopeammin kasvaneita yksilöitä ja tämänkin takia on tärkeää, ettei kovin erikokoisia yksilöitä laiteta samaan tarhaan.

Tarhoissakin on ollut aika "nakertaminen", kun on ensin pitänyt tehdä prototyyppi ja siitä sitten jokaisen valmistuneen tarhan myötä on tehty pieniä parannuksia ja muutoksia. Yhden tarhan tekemiseen menee  8-10 tuntia ja haasteena on ollut, että tarhan täytyisi olla samaan aikaan kevyt liikutella ja sekä liikuttelun että petojen kestävä.

Paljon on ihanaa palautetta tullut lehtijutun jälkeen, vaikka allekirjoittanutta jännittikin aivan hirveästi, kun ei tämä julkisuus ole aivan ominta alaani. Olen ylpeä miehestäni ja hänen innostaan kokeilla kaikkea uutta, vaikka se usein aiheuttaakin hymähtelyä muilta viljelijöiltä.

Kun possut päästettiin laitumelle, useampikin ihminen sanoi, että luuletteko ihan tosiaan possun pysyvän sähkölangan takana? Hyvin ovat pysyneet, jos vain sähköpaimen on ollut päällä. Yhden kerran paimen oli ukkosmyräkän aikaan mennyt pois päältä ja silloin possut olivat meinanneet lähteä kylille sikailemaan. Onneksi possulaitumen naapurissa asuu koiria ja koirat olivat tarhoistaan nostaneet metelin johon possut olivat todenneet "uups, kauheita petoja, äkkiä takaisin laitumeen turvaan". :) Possulaitumelta kuului myös sellaisia uutisia, että laitumen ohittavalla pikkuiselle hiekkatiellä on ollut poikkeuksellisen paljon liikennettä kun väki käy katsomassa meidän nassuja.

Jos vielä muutama vuosi sitten olin sitä mieltä, että naudan ja lampaan paikka on laitumella, niin nyt lisään joukkoon myös ehdottomasti possun ja broilerin.

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Slowgrowing organic chicks

Nyt on bloggailussa ollut aivan liian pitkä tauko ja olen siitä pahoillani. Kevät ja kesä kun on sesonkia, niin päivätkin venyvät helposti pitkiksi ja sitten tälläiset enemmän harrastusluonteiset jutut meinaavat jäädä sivuun.

Mutta nyt on pakko kirjoittaa: meille saapui parisen viikkoa sitten pieni erä hidaskasvuisia luomubroilerin tipuja. Suomalaista luomubroileria ei ole ollut saatavilla, joten päätimme seurata Joel Salatinin jalanjälkiä ja kokeilla, kuinka laidunnetun luomubroilerin kasvatus onnistuu Suomessa.

Tiput majailivat ensimmäisen viikon asuinrakennuksemme toisessa päässä olevassa tyhjässä asunnossa, koska pikkuisena ne ovat herkkiä lämpötilan vaihteluille ja vedolle. Nyt tiput ovat muuttaneet pihassamme tyhjillään olevaan lypsykarjanavettaan, johon heille tehtiin n. 22 neliön häkki. Häkissä on korkeutta yli 2 metriä ja sieltä löytyy myös orsia. Tiput syövät oman tilan vehnästä tehtyä puuroa ja ruohoa. Noin neljän viikon iässä ne pääsevät laiduntamaan ja säiden suosiessa saavat laiduntaa syyskuun loppupuolelle saakka. Toivotaan siis pitkää ja lämmintä syksyä!

Tipujen suosiossa ovat mm. punaiset varpaankynnet sekä kaikki kiiltävä (kuten ruuvinkannat). Myös hiekka-astia tyhjenee nopeasti, kun kaverit nokkivat, kylpevät ja kuoputtavat.

Tipuselle maistuu luomuruoho

Kerrassaan hurmaavia otuksia ovat ja voisin istua heidän häkissään tuntikausia ja katsella heidän touhujaan. 

http://www.youtube.com/watch?v=2U2IphF4pXU

Ylläolevan linkin takaa löytyy Joel Salatinin Polyface Farmista tehdyn elokuvan traileri. Salatinin johtoajatus on tuottaa ruokaa luonnonmukaisesti, ekologisesti ja eläinten lajityypillisiä käyttäytymistarpeita kunnioittaen ja tätä ajatusta mekin haluamme toteuttaa, vaikka valitsemamme tie ei ole helpoin eikä tehokkain.

http://www.youtube.com/watch?v=sYWYU5V8JOo&NR=1

Vielä toinen video Polyface Farmista.

Videoissa näkyvä laidunbroilerin häkki (tai tarha) on samantyyppinen kuin meidänkin linnuillemme tulee. Olisi täydellisen ihanaa, jos voisimme päästää linnut pelkkien aitojen taakse laitumelle, mutta petojen (ketut, haukat) takia joudumme laiduntamaan linnut siirrettävissä tarhoissa. Yhteen tarhaan tulee n. 20 lintua, koska sen verran lajitovereitaan kanalintu tunnistaa läheisesti. Tarhan pinta-alaksi tulee n. 15 neliötä ja korkeutta metrin verran.  Osa tarhan pinta-alasta on katettu, jotta huonon sään iskiessä linnut pääsevät suojaan. Tarhaa siirretään päivittäin, jotta ravinnetase pysyy kurissa ja linnuilla on puhdasta ruohoa evääksi.

Suomessa ns. teollisuusbroileri on Ross-rotuista ja Rossien isovanhempaispolvi tuodaan Suomeen Skotlannista. Tietojeni mukaan tuomamme tiput ovat ensimmäiset hidaskasvuiset broilerit Suomessa. ETT:n (Eläintautien Torjuntayhdistys) mukaan kymmenisen vuotta sitten Ranskasta tuli Suomeen vastaavia lintuja kuin meidän, mutta niistä löytyi valitettavasti salmonellaa ja ne jouduttiin hävittämään.